Ready for Life 6 -hankkeen kautta haluttiin antaa ammatillisesta koulutuksesta vastavalmistuneille nuorille aikuisille mahdollisuus lähteä 1-3 kuukauden pituiselle ulkomaanjaksolle Espanjaan, Irlantiin, Italiaan, Kreikkaan, Portugaliin, Ranskaan tai Saksaan tai 4-5 kuukauden pidempikestoiseen harjoitteluun Saksaan, Espanjaan tai Irlantiin. Työssäoppimispaikat etsittiin osallistujien toiveiden ja tavoitteiden sekä koulutustaustan mukaan. Hankkeeseen osallistuvien tuli olla 18-35 -vuotiaita ja vuoden sisällä toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta valmistuneita. Osallistujien tuli osata vähintään englantia riittävästi. Etusijalla olivat hakijat, joilla oli muita heikommat mahdollisuudet päästä ulkomaille töihin, työllistyä kotimaassa tai joilla on vain vähän aikaisempaa työkokemusta tai kansainvälistä kokemusta. Ready for Life 6 -hankkeella pyrittiin helpottamaan ammatillisesta koulutuksesta valmistuneiden siirtymistä työelämään kansainvälisen työharjoittelun avulla. Ammatillisen uransa alussa oleville nuorille pyrittiin tarjoamaan oman alansa työkokemusta sekä vahvistamaan henkilökohtaisia kompetensseja informaalin ja non-formaalin oppimisen kautta. Yrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria haluttiin kannustaa reflektoimaan yrittäjyysvalmiuksien, kuten oma-aloitteisuuden, ongelmanratkaisutaitojen ja suunnitelmallisuuden sekä luovuuden ja innovatiivisuuden kehittymisessä jaksojen aikana. Hankkeella pyrittiin vähentämään omalta osaltaan nuorisotyöttömyyttä ja syrjäytymisen vaaraa. Hankkeen avulla haluttiin tarjota mahdollisuus kansainväliseen liikkuvuuteen erityisesti niille vastavalmistuneille nuorille, joilla ei siihen ole aikaisemmin ollut mahdollisuutta. Hanke pyrkii pitkällä tähtäimellä vastaamaan kansainvälistyvän työelämän tarpeisiin ja samalla lisäämään ammatillisen koulutuksen kilpailukykyä. Eurooppalaisella tasolla hanke vahvistaa eurooppalaista identiteettiä niin apurahansaajien kuin projektipartnereiden keskuudessa. Hanke tarjoaa osallistujille monipuolisen kohdemaiden valikoiman ja tukee siten kielten ja kulttuurien moninaisuutta EU:ssa. Kansainvälisessä ympäristössä työskentely lisää kaikkien osapuolten kulttuurien välistä tietämystä ja edesauttaa osaamisen jakamista yli rajojen.
Ready for Life 6 oli Allianssin nuorisovaihdon ammatillisen koulutuksen hanke toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta vastavalmistuneiden nuorten työelämätaitojen, työllistymisen, kansainvälisen liikkuvuuden ja henkilökohtaisen kehittymisen tukemiseksi. Se oli jatkoa viidelle aikaisemmalle Ready for Life -hankkeelle. Hanke toteutettiin vuosien 2019-2022 aikana. Muuttuvassa työelämässä ja globalisoituvassa yhteiskunnassa kulttuurien väliset kompetenssit ja sosiaaliset taidot ovat yhä tärkeämpiä kaikilla ammattialoilla. Hankkeella haluttiin edistää ensisijaisesti osallistujien saumatonta siirtymistä opinnoista työelämään tarjoamaan heille mahdollisuuksia työkokemuksen kartuttamiseen ja henkilökohtaisten valmiuksien kehittämiseen valmistumisen jälkeisessä nivelvaiheessa.