Halusimme saada projektin kautta esimerkkejä oppilaiden osallistamisesta, oppijaa aktivoivista opetusmenetelmistä, erilaisten opetustilojen käytöstä, sekä luoda kansainvälisiä kontakteja tulevaisuuden toimintaa varten.
Etelä-Tuusulan kouluverkkoa uudistetaan merkittävästi lähivuosina. Monet koulurakennukset puretaan ja kuntaan rakennetaan kaksi uutta yhtenäiskoulua. Muutos koskee myös Hyrylän yläastetta. Nykyinen koulurakennus puretaan ja oppilaat ja opettajat siirretään uusiin rakennuksiin, joissa modernit työtilat tarjoavat paremmat mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman mukaisiin työtapoihin. Muutos on suuri myös siksi, että muutumme yläasteesta osaksi yhtenäiskoulua. Lähdimme projektin kautta hakemaan uusia menetelmiä opetukseen ja tarkkailemaan erilaisten tilojen käyttöä. Uusi opetussuunnitelma kannustaa oppilaiden osallistamiseen ja oppilaaseen aktiivisena toimijana. Yhteisöllisyyden kehittäminen ja oppilaiden osallistaminen on ollut jo pitkään koulumme tavoitteena ja myös tärkeää uusien koulujen toimintaperiaatteiden luomisessa. Projektin kautta pyrimme löytämään hyviä esimerkkejä oppilaiden osallistamisesta ja aktiivisesta oppimisesta. Koulussamme on hyvin vähän oppilaita muista kulttuureista ja siksi meille oli tärkeää saada oppilaille ja opettajille kulttuurienvälisiä kokemuksia. Kansainväliset projektit koulussamme ovat olleet vain yksittäisiä opettajia ja muutamia oppilasryhmiä koskevia ja haluaisimme tuoda kokemuksia kansainvälisyydestä isommalle ryhmälle. Opetustoimen näkemyksen mukaan, koulujen oppilaiden taustat tulevat lähitulevaisuudessa olemaan heterogeenisempiä ja siksi sekä opettajille että oppilaille olisi hyvä saada kokemusta eri kulttuureista. Tämä toisi ymmärrystä erilaisuudesta, madaltaisi kynnystä ottaa kontaktia eri tyyppisiin ihmisiin ja näin ollen toivottavasti myös ennaltaehkäisisi kulttuurien välisiä konflikteja tulevaisuudessa etnisten taustojen lisääntyessä. Tämä hanke antoi osalle opettajista jo alkusysäyksen tähän valmistautumiseen ja hankkeen aikana saatuja kontakteja voidaan käyttää jatkoprojekteihin kulttuurien välillä.