Lukiokoulutuksen kansainvälisyysosaamisen kehittäminen ja luodun kansainvälisyystason saavuttaminen olivat projektin ensisijaiset tavoitteet. Konsortiolle oli myönnetty kevään 2019 haussa puolet haetusta apurahasta, vaikka toiminnan taso oli vakiintunut jo aiemmin korkeammalle liikkuvuusmäärien tasolle. Tällä projektilla haluttiin paikata tuota kevään 2019 haun leikkausta. Liikkuvuushankkeeseen osallistuvat opettajat pääsivät verkostoitumaan eurooppalaisten kollegojen kanssa mikä lisää motivaatiota, kehittää työtään koulun ja opiskelijoiden hyväksi ja usein myös parantaa heidän työssä jaksamistaan. Liikkuvuushankkeen tavoitteena oli ennen kaikkea uusien ideoiden saaminen, oppimisen näkyväksi tekeminen sekä erilaisiin toimintaympäristöihin tutustuminen. Liikkuvuushankkeen avulla haluttiin löytää uusia näkökulmia oman oppiaineen opiskelun menetelmiin (didaktiikka ja arviointi) toisen maan koulussa ja lisätä oman oppiaineen hallintaa. Tulevaisuudessa yhä useampi opettaja saa mahdollisuuden opettaa englanniksi (IB, Schildtin kv-polku ja koulutusvienti) ja liikkuvuuksien avulla opettajien kielitaitoa voitiin kehittää monilla eri tavoin.
Konsortiolle myönnettiin kevään 2019 haussa vain puolet haetusta apurahasta. Tuolla apurahalla saatiin toteutettua lv. 2019-2020 suunnitellut liikkuvuudet. Oikaisuvaatimusprosessin päätteeksi OPH ehdotti uuden päällekkäisen hankkeen hakemista tämän kevään haussa. Tällä konsortiohankkeella korvattiin aiemmin leikattua puolikasta, jotta pitkäjänteistä kansainvälisyysosaamisen kehittämistä voitiin tehdä suunnitelman mukaisesti myös lukuvuonna 2020-2021. Jyväskylän Lyseon lukiossa ja Schildtin lukiossa haluttiin vahvistaa henkilöstön kansainvälistä osaamista, yhdessä tekemisen kulttuuria ja opettajien työssäjaksamista. Eurooppalainen ulottuvuus tuo tullessaan uutta ajattelua ja uusia pedagogisia ratkaisuja. Tässä projektissa keskityttiin erityisesti tiimityöskentelyn, lukioiden erityistehtävien ja arvioinnin kehittämiseen sekä verkostoyhteistyön vahvistamiseen niin nykyisten yhteistyökoulujen kuin eurooppalaisen korkeakoulujenkin kanssa. Tavoitteena oli päästä irti opettajuudelle tyypillisestä yksintekemisen kulttuurista yhdessä tekemiseen, jakamiseen ja toisten tukemiseen.