Saimaan ammattiopiston Sampon laadun ja kansainvälistymisen kehittämistarpeet Sampon strategiaan perustuen olivat: 1. Varmistamme ja edistämme opiskelun tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta sekä elinikäistä oppimista 2. Kehitämme innovatiivisia ja joustavia oppimisratkaisuja sekä monipuolistamme työelämäyhteistyömuotoja yhdessä tekemällä 3. Lisäämme henkilöstön osaamista ja työhyvinvointia 4. Rakennamme yhteisöllisemmän ja vuorovaikutteisemman organisaatio- ja johtamiskulttuurin 5. Saavutamme taloudellisen tasapainon ja kohdennamme käytettävissämme olevat resurssit oikein Tämän hankkeen tavoitteena oli parantaa opiskelijoiden ja opettajien valmiuksia kohtaamaan monikulttuurisia mm. työkavereita, opiskelukavereita, kanssakulkijoita, asiakkaita ja mahdollisesti siirtyä työskentelemään toiseen EU-maahan. Liikkuvuusjaksolla myös epävirallisen oppimisen kautta opiskelijat saavuttavat taitoja ja osaamista, joiden avulla heillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan tulevaisuuteen sekä toimia aktiivisena kansalaisena. Ulkomailla vietetty jakso kasvattaa nuoria ottamaan vastuuta omasta kehittymisestään, oppimisesta ja antaa parempia valmiuksia toimia työelämässä.
Haimme hanketta, jotta pystymme tarjoamaan monimuotoisesti kansainvälistymisen mahdollisuuksia opiskelijoillemme ja henkilökunnallemme. Hanke mahdollisti opiskelijoiden ja opettajien mahdollisuuksia saada kulttuurien välistä ymmärrystä, joka auttaa kohtaamaan mm. kansainvälisiä työkavereita, opiskelukavereita, kanssakulkijoita, asiakkaita ja valmiuksia mahdollisesti siirtyä työskentelemään toiseen EU-maahan. Liikkuvuusmahdollisuudet myös vahvistavat niin opiskelijoiden kuin henkilökunnan kielitaitoa, rohkeutta kokeilla uusia asioita ja uteliaisuutta.