Lokakuussa 2019 nuorisotyön organisaatioita eri puolelta Eurooppaa kokoontui Martiniqueen Youngsters Trail koulutusseminaariin. Koulutusseminaari mahdollisti Eurooppalaisten organisaatioiden kehittää taitojaan ja tietojaan siitä, kuinka tukea nuorten osallistumista pedagogisiin liikkuvuuksiin. Halusimme myös luoda Euroopan laajuisen luotettavan verkoston, joka mahdollistaa vapaaehtoisten lähettämisen ja vastaanottamisen Eurooppalaisten solidaarisuusjoukkojen ja muiden vapaaehtoisohjelmien alla. Mukana oli organisaatioita niin ohjelmamaista, kuin kumppanimaista ja Karibian alueelta. Päätavoitteena oli myös yhtenäistää ja päivittää ymmärrystä laadukkaista vapaaehtoistyönprojekteista. Seminaari onnistui hyvin ja halusimme järjestää yhdessä samojen kumppaneiden sekä muutamien uusien kumppaneiden kanssa follow-up seminaarin Youngsters' trail II, joka oli jatkoa edelliselle seminaarille ja keskittyi tällä kertaa hankkeiden vaikuttavuuden arviointiin, tunnistamiseen ja näkyväksi tekemiseen kansainvälisissä nuorisotyön projekteissa. Seminaariin osallistuivat aiempaan seminaariin osallistuneet ja aiheen tärkeäksi kokevat organisaatiot ja lisäksi pari organisaatiota, jotka ovat tehneet yhteistyöhankkeita seminaarin muiden kumppanien kanssa. Tavoitteena oli, että pystyisimme tulevaisuudessa hankkeissamme mahdollisimman hyvin arvioida ja tunnistaa niiden vaikutuksia nuoriin, organisaatioihimme ja paikallisyhteisöihin. Tähtäsimme siihen, että meillä olisi verkostona yhteinen näkemys siitä, mitä vaikuttavuus tarkoittaa, miten vaikuttavuuden arviointia tehdään ja mitkä ovat parhaat keinot vaikuttavuuden näkyväksi tekemiseen. Siten pystymme myös kehittämään hankkeiden laatua ja tehdä näkyväksi nuorten kanssa toimijoille, päättäjille ja paikallisille yhteisöille hankkeiden vaikutuksia ja perustella niiden merkitystä nuorten kasvun poluilla. Vaikutusten näkyväksi tekeminen on lisäksi avain pystyä vaikuttamaan nuorisopolitiikkaan. Hanke linkittyi Erasmus+ ohjelman tavoitteisiin kehittämällä nuorisotyöntekijöiden osaamista. Verkostomme yhteisinä teemoina on inkluusio, sukupuolten välinen tasa-arvo ja nuoret. Teemme erityisesti näihin teemoihin linkittyviä projekteja, ja seminaarin avulla pystymme toteuttamaan yhä laadukkaampia projekteja myös jatkossa.