Tarve Nuoret mukaan! -hankkeelle lähti nuorilta itseltään. SEY Suomen eläinsuojelun nuorisotoiminnassa mukana oleville nuorille tehdyissä kyselyissä kävi ilmi, että nuoret haluaisivat tehdä jotakin konkreettista, kuten vapaaehtoistyötä, eläinten hyväksi. SEYn jäsenyhdistyksissä on ollut vain vähän mahdollisuuksia vapaaehtoistyöhön erityisesti alaikäisille nuorille, ja täysi-ikäistenkin nuorten on ollut vaikeaa löytää toimintaan mukaan. Samaan aikaan monilla yhdistyksillä on kuitenkin ollut jatkuva tarve uusille aktiivisille vapaaehtoisille. Yhdistysten aikuisilla päättäjillä ei ole ollut tietoa nuorten tarpeista ja toiveista tai he eivät ole tienneet, miten nuoria voisi tavoittaa. Nuoret mukaan! -hankkeen johtoryhmässä oli mukana 10 nuorta, jotka olivat iältään 15-20-vuotiaita. Nuoret lähtivät miettimään, miten he voisivat edistää nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa ja tehdä vapaaehtoistyötä eläinten hyväksi. Keskustelun ja ideoinnin kautta ryhmä määritteli hankkeelle seuraavat tavoitteet: 1) Lisätään SEYn paikallisten jäsenyhdistysten päättäjien ja nuorten välistä keskustelua ja tuodaan päättäjille esiin, mitä toiveita nuorilla on. Koska SEYn päättäjät ja nuoret eivät kohtaa riittävästi, johtoryhmän nuoret järjestävät tilaisuuksia, joissa päättäjät ja nuoret tapaavat toisiaan. Lisäksi nuorten johtoryhmä kokoaa muiden nuorten toiveita ja ajatuksia yhteen ja tekee niistä ”Nuorten terveiset eläinsuojeluyhdistysten päättäjille”-materiaalin parhaaksi katsomassaan muodossa. Nuorten toiveita kerätään haastatteluiden, kyselyn sekä paikallisyhdistysten työpajoissa tapahtuvan keskustelun kautta. 2) Tehdään nuorten osallistamisen ja vapaaehtoistoiminnan kokeiluita SEYn jäsenyhdistyksissä. Viidessä SEYn jäsenyhdistyksessä lähdetään kokeilemalla kehittämisen kautta testaamaan uusia tapoja osallistaa nuoria ja toteuttaa nuorten vapaaehtoistoimintaa. Kokeilemalla kehittämisessä ideoita testataan oikeassa käyttöympäristössä oikean kohderyhmän kanssa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kokeilemalla kehittämisen ajattelutapa leviää hankkeen aikana myös muihin SEYn jäsenyhdistyksiin. 3) Tuotetaan nuorille eläinsuojelutoiminnan opas, jonka kautta nuoret saavat perustietoa eläinsuojelusta, vapaaehtoistyöstä sekä vinkkejä ja kannustusta vaikuttamiseen eläinten puolesta. Nuorten johtoryhmä tuottaa eläinsuojelutoiminnan oppaan, joka madaltaa muiden nuorten kynnystä lähteä mukaan vaikuttamaan eläinten hyväksi. Materiaalissa kannustetaan paitsi lähtemään yhdistysten toimintaan mukaan, myös tekemään omaehtoisesti tekoja eläinten hyväksi. Kaikkien nuorten paikkakunnalla ei esim. ole eläinsuojeluyhdistystä tai sen toimintaan ei pääse mukaan alaikäisenä, joten materiaali tarjoaa vinkkejä myös tällaisille nuorille. Opas tuotetaan nuorten itse parhaaksi katsomassa muodossa, ja se voi sisältää esimerkiksi tekstiä, videoita, tehtäviä tai webinaareja.