Yleisistä tavoitteistamme, jotka liittyvät osallistujien oppimiskokemuksiin, Eurooppalaisiin arvoihin sekä oman nuorisokeskuksemme kansainvälistyömiseen, jne. kuvailemme raportin muissa kohdissa. Tällä akkreditaatiolla meillä on kuitenkin ollut erityisesti kolme päätavoitetta: 1.)Järjestämme alueen nuorisotoimijoiden kanssa kanssa nuorisovaihtoja niin, että erityisesti alaikäiset nuoret voivat osallistua kansainvälisiin hankkeisiin. Mahdollistamme osallistavia ja onnistumisen kokemuksia jo nuorestä iästä asti ja sitä kautta edistämme nuorten aktiivista kansalaisuutta. Kun nuoret osallistuvat jo nuorena nuorisovaihtoihin (asuessaan vielä kotona), nuorisovaihdot vaikuttavat myös nuorten perheissä ja erityisesti myös heidän vanhempien asenteisiin kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta kohtaan. Alueellamme tämä on tärkeää, sillä asennekasvatusta sekä kansainvälisyys- ja monikulttuurisuuskasvatusta tarvitaan erityisesti syrjäseuduilla. Syrjäseuduilla nuoret jäävät helposti omiin ympyröihinsä ja vertaistuen löytäminen arjesta tai läheisten keskuudesta on vaikeampaa kun kaupungeissa. Erityisesti kun kokee olevansa erilainen (asenteiltaan, mielenkiinnon kohteiltaan, haluaisi olla aktiivisempi kansalainen, mitä tahansa). Matalan kynnyksen nuorisovaihdot ovat tärkeää alueellamme ja haluamme olla alueellamme aktiivinen toimija nuorisovaihtojen mahdollistajana erityisesti uusille tulokkaille. Koulutuksemme nuorisotyön ammattilaisille mahdollistavat verkostoitumisen sekä kansainvälisten kumppaneiden löytämisen omaan työhön. Koulutuksemme kertovat nuorisovaihtojen ja kansainvälisen yhteistyön merkityksestä ja mahdollisuuksista alamme ammattilaisille, erityisesti heille, joilla ei ole aiempaa kansainvälistä kokemusta. Kun haluamme mahdollistaa matalan kynnyksen nuorisovaihtoja alueemme nuorille, meidän tulee myös keskittyä siihen, että alueen nuorten parissa työskentelevät ymmärtävät EU hankkeiden käytäntöjä ja että he voivat käyttää työaikaansa nuorten tukemiseen kansainvälisissä hankkeissa. Meidän on myös tehtävä työtä sen eteen, että nuorten parissa työskentelevät saavat käyttää työaikaansa leirimuotoiseen työhön, jotta voimme koordinoida ja mahdollistaa pitkäjänteistä kansainvälistä nuorisotyötä alueellamme. Työajan käyttö yön yli kestävissä työtehtävissä ei ole itsestäänselvyys. Lisäksi me pidämme huolen ja otamme vastuuta siitä, että osallistuvat nuorisoalan työntekijät saavat positiivisiä ja laadukkaita kokemuksia, jotta he haluavat ja saavat jatkossakin osallistua Erasmus+ aktiviteetteihin. 2.)Keskitymme hankkeissamme erityisesti Nuotta-nuorten (tmv.) osallistamiseen kansainvälisessä toiminnassa. Nuotta-toiminta on nuorisokeskusten sosiaalisen vahvistamisen nuorisotyötä, johon osallistuvat erityisesti etsivien ja työpajojen asiakkaat, esimerkiksi nuoret joilla on arjen haasteita työllistymisen tai kouluttautumisen kanssa ja nuoret joilla on elämän suunta hukassa (NEET). Kansainväliset yön yli aktiviteetit ovat tapa antaa onnistumisen kokemuksia- ja haastaa nuorten kommunikaatio- ja sosiaalisia taitoja kansainvälisessä, ystävällisessä ja turvallisessa ilmapiirissä. Nuottamaisella työotteella, huomioimme erityisesti nuorten mahdollisen pahoinvoinnin, mielenterveysongelmat, passiivisen kansalaisuuden ja ilottoman suhtautumisen tulevaisuuteen ja työskentelemme joustavammin ja ymmärtäväisemmin ja huomioimme osallistujien YKSILÖLLISET tarpeet ja rajat. Kv-hankkeemme ovat auttaneet nuoria saamaan uusia ideoita tulevaisuuteen sekä löytämään voimavaroja arkeen. Kansainvälinen Nuotta-painotteinen yhteistyömme vie myös Nuotta-työmme sanomaa ulkomaille ja kannustaa myös muita Eurooppalaisia nuorisoalan toimijoita huomioimaan nuorten yksilöllisiä tarpeita kv-hankkeissa. 3.)Etsimme keinoja osallistaa enemmän maahanmuuttajataustaisia nuoria kansainvälisiin hankkeisiin. Alueellamme on paljon nuoria, jotka ovat muuttaneet Itä-Suomeen muualta, ja ovat mahdollisesti vailla selkeää suuntaa elämässä sekä kamppailevat arjessansa yhteisöön kuulumisesta. Kv-nuorisotyö vahvistaa nuorten itsetuntoa sekä sosiaalisia suhteita. Edistämme erityisesti integroitumista yhteisöön sekä eurooppalaisuuden tunnetta ja lisäksi syntysuomalaiset nuoret saavat tutustua muualta muuttaensiin ja sitä kautta edistämme kahdensuuntaista integraatiota. Koemme tehtäväksemme levittää tietoa kv-mahdollisuuksista alueellamme sekä teemme työtä erityisesti sen eteen, että monikulttuurisuustyötä tekevät toimijat olisivat paremmin tietoisia EU:n mahdollisuuksista alueemme nuorille. Alueellinen yhteistyö monikulttuurisuustoimijoiden kanssa on tärkeää, jopa välttämätöntä: monikulttuuristen nuorten parissa työskennellessä on erityisen tärkeää osallistaa suunnitteluprosessissa koko perhettä, erityisesti jos halutaan ottaa mukaan alaikäisiä nuoria kansainväliseen toimintaan. Akkreditaation avulla olemme luoneet uusia toimintatapoja tämän aiheen ympärillä.