Back to search

Accredited project in the field of youth

2023-1-FI01-KA151-YOU-0001364852023Mobility of young people for accredited organisationsfinalized
Countries: FI · Grant: €194,459

Objectives

Nuorisokeskus Marttisen akkreditaatio toteutus pohjautuu sille luotuun kansainvälsen toiminnan strategiaan kohdentuen Pirkanmaalle, jossa keskeisenä tehtävänä on mahdollistaa ja juurruttaa kansainvälisyyttä ja kansainvälisyyskasvatusta osaksi Pirkanmaalaista nuorisotyötä. Akkreditointihankkeen tavoitteet ovat säilyneet johdonmukaisina ja rakentuvat sekä pitkäjänteiselle rakenteelliselle kehittämiselle että alueellisille, käytännönläheisille tarpeille. Tavoite 1: Esteiden madaltaminen ja kansainvälisen nuorisotyön saavutettavuuden parantaminen Ensisijainen tavoite on poistaa niitä esteitä, joita alueen nuorisoalan toimijat ovat kokeneet kansainvälisen työn toteuttamisessa. Näitä ovat muun muassa koettu kielitaidon ja osaamisen puute, tiedon ja rohkeuden puute siitä mistä lähteä liikkeelle, resurssien vähyys, esihenkilöiden ja johdon asettamat prioriteetit, työntekijöiden vaihtuvuus sekä koronapandemian tuoma epävarmuus. Lisäksi monilla alueilla puuttuvat kv-työtä mahdollistavat käytännöt ja tietotaito. Esteiden madaltaminen luo perustaa osallistavalle, mielekkäälle kansainväliselle toiminnalle, joka tukee non-formaalia oppimista ja tuottaa toistettavia malleja ja käytäntöjä koko alueelle. Kansainvälinen yhteistyö tukee samalla myös ylipaikallista ja ylitoimijarajat ylittävää yhteistyötä, vahvistaen nuorisotyön laatua ja nuorten hyvinvointia alueellisesti. Tavoitteena on erityisesti kehittää koko aluetta hyödyttäviä hankkeita, nuorisotyöntekijöiden osaamista sekä luoda matalan kynnyksen osallistumismahdollisuuksia kansainväliseen toimintaan erityisesti heikommassa asemassa oleville nuorille. Tavoite 2: Nuorisoalan ammattilaisten ja heidän esihenkilöidensä tukeminen Vaikka nuoria kiinnostaa kansainvälinen toiminta, heitä tukevat aikuiset kokevat kv-työn usein vaikeasti lähestyttäväksi. Tavoitteena on tarjota räätälöityjä, helposti saavutettavia mahdollisuuksia nuorisotyöntekijöille, ohjaajille sekä heidän esihenkilöilleen päästä mukaan kansainvälisen työn kokemuksiin ja sisältöihin. Näin tuetaan osaamisen kehittymistä, madalletaan kynnystä, ja mahdollistetaan kv-ulottuvuuden integroiminen osaksi olemassa olevaa nuorisotyötä ja sen resursointia. Tavoite 3: Paikallisuudesta alueelliseen vaikuttavuuteen Haja-asutusalueilla nuorisotyö jää usein paikalliseksi eikä verkostoidu. Tavoitteena on laajentaa myös pienimuotoisten toimintojen vaikutuksia siten, että mahdollisimman moni alueen nuori, nuorisotyöntekijä ja kansalainen altistuu positiivisella tavalla kansainvälisille kohtaamisille – digitaalisesti ja fyysisesti. Kun tällaiset kohtaamiset tulevat osaksi arkea, niiden hyödyt alkavat kertaantua laajemmin alueella. Tavoite 4: Aidot ja vaikuttavat kansainväliset kokemukset nuorille Akkreditaation kautta toteutettavien aktiviteettien tavoitteena on tarjota nuorille aitoja, omista kiinnostuksenkohteista ja tarpeista lähteviä kokemuksia kansainvälisyydestä, non-formaalista oppimisesta ja osallisuudesta. Toiminta liittyy nuorten omaan elämään ja lähiympäristöön, mutta kansainvälisellä ulottuvuudella. Tällaiset kokemukset vahvistavat kieli- ja vuorovaikutustaitoja, itsetuntoa ja tunnetta kuulumisesta yhteisöön. Kansainvälinen liikkuvuus toimii kasvuprosessina, joka usein johtaa "ensimmäisiin kaatuviin dominoihin" – kokemuksiin, joilla voi olla elämää mullistavia ja pitkäkestoisia vaikutuksia. Strateginen vaikutus ja rakenteellinen kehittäminen Pitkällä aikavälillä akkreditointi tukee tavoitetta rakentaa alueelle pysyvä, laadukas kansainvälisen nuorisotyön koordinointi- ja asiantuntijatoiminta. Marttisella on olemassa osaaminen, verkostot ja sitoutuminen täyttää tämä rooli – puuttuu vain riittävän pitkäjänteinen resursointi. Hankkeen kautta rakennetaan vaikuttavaa, osaavaa lobbaamista kv-työn puolesta ja varmistetaan, että kansainvälisyys ei ole yksittäisten hankkeiden varassa vaan integroitunut osa alueellista nuorisotyötä ja sen kehittämistä. Tämä vastaa myös nuorisolain, kansallisten ohjelmien ja Euroopan neuvoston nuorisokeskusten laatumerkin tavoitteita. Akkreditointihankkeen tavoitteet ovat säilyneet johdonmukaisina ja rakentuvat sekä pitkäjänteiselle rakenteelliselle kehittämiselle että alueellisille, käytännönläheisille tarpeille. Vuoden 2023 rahoitushaun konkreettisten aktiviteettien tavoitteet muotoutuivat osana 2022 - 2023 vuoden taitteessa toteutetun "KV-tulevaisuusverstaan" kautta johon. KV-tulevaisuusverstas on marttisen vetämä (3 kk aikana 3 x teams workshop) kaikille pirkanmaalaisille kansainvälisyydestä kiinnostuneille toimijoille toteutettu työpaja, jossa hahmotellaan rahoitushakua. Tässä raportissa kuvatut aktiviteetit ovat suoraa seurausta noin 10 nuorisoalan kunnan ja järjestötoimijan toiveista, jotka vastaavat heidän tarpeeseensa sekä Marttisen strategiaan levittää kansainvälisyyttä PIrkanmaalla. Tulevaisuusverstaan keskeisenä prosessina on tarkastella kansainvälisen ulottuvuuden istuvuutta olemassa olevaan nuorten ja nuorisotyön toimintaan ja tarpeisiin, sekä tarkastella sen esteitä.

Project partners (1)