Tavoitteena oli vahvistaa nuorten ja nuorisotyöntekijöiden osaamista kansainvälisessä toimintaympäristössä sekä lisätä osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja aktiivista kansalaisuutta. Tavoitteena oli myös syventää kulttuurienvälistä ymmärrystä tarjoamalla osallistujille mahdollisuuksia kohdata eri maista tulevia nuoria ja toimijoita sekä tutustua erilaisiin kulttuurisiin käytäntöihin ja nuorisotyön toimintamalleihin. Lisäksi tavoitteena oli kehittää nuorten vuorovaikutus-, yhteistyö- ja ilmaisutaitoja sekä lisätä itsevarmuutta ja valmiuksia toimia monikulttuurisissa ryhmissä. Nuorisotyön näkökulmasta tavoitteena oli tuoda uusia menetelmiä ja toimintamalleja, kuten luontolähtöisiä, osallistavia ja dialogisia työskentelytapoja, osaksi paikallista toimintaa. Organisaatiotasolla tavoitteena oli vahvistaa kansainvälisiä verkostoja, kehittää kumppanuuksia ja lisätä valmiuksia suunnitella ja toteuttaa laadukkaita kansainvälisiä hankkeita. Samalla pyrittiin tukemaan osaamisen tunnistamista ja näkyväksi tekemistä esimerkiksi Youthpassin ja osaamismerkkien avulla. * Kansainvälinen yhteistyö tarjoaa mahdollisuuksia oppia eurooppalaisten kumppaneiden työtavoista ja jakaa hyviä käytäntöjä. Erityistä huomiota kiinnitettiin osallisuuden vahvistamiseen sekä moninaisuus- ja yhdenvertaisuusosaamiseen, joiden avulla voidaan rakentaa turvallisempia toimintaympäristöjä nuorille ja purkaa osallistumisen esteitä. * Nuorisovaihtojen kautta nuoret pääsevät tutustumaan eri maiden nuoriin, jakamaan kokemuksiaan sekä oppimaan uusia toimintatapoja, joita he voivat viedä omiin yhteisöihinsä. Tavoitteena oli lisätä nuorten aitoa vaikutusmahdollisuutta toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa sekä vahvistaa kulttuurista ymmärrystä ja yhteiskehittämisen taitoja. *Nuoriso-ohjaajien ja vapaaehtoisten kiinnostusta ja osaamista kansainvälisessä toiminnassa tuetaan mm. vertaisoppimisen, mentoroinnin, koulutusten ja kansainvälisten kohtaamisten kautta. Lisäksi kehitettiin digitaalisia ja hybridimallisia toimintatapoja sekä vahvistettiin osaamisen tunnistamista. Näin tuettiin myös opittujen asioiden siirtymistä käytännön työhön. * Nuorisoseurajärjestön ja yhteistyökumppaneiden tavoitteena on kehittää ja laajentaa kansainvälisiä verkostoja sekä vahvistaa kumppanuuksia pitkäjänteisen yhteistyön ja uusien hankkeiden mahdollistamiseksi.